Kuukauden Gullmanni

Vihdoinkin asiaa!?

sillä Yliopisto 12/2001 sisältää useita romantiikkaa käsitteleviä kirjoituksia. Mitä muuta tämä väkivallan ja henkisten latteuksien riuduttama sivistyksemme kaipaakaan kuin kotkan lailla henkisissä sfääreissä liiteleviä filosofeja ja kesäyön lehdokin lailla huokuvia tuulahduksia "korkeammista maailmoista"? - Ja olisiko jo tullut se aika, että himojen homeen ja itsekkyyden iljanteiden näivettämistä akatemioista ja parnassoilta lopultakin huokuu himmentämätön totuuden kaipuu, joka näkee yli oman persoonallisuuden risuaidan takaiseen todellisuuteen?

Saattanee olla turhia toiveita, mutta viittaan silti ko. lehden mielenkiintoiseen numeroon, johon Ultran lukijoidenkin olisi hyvä tutustua. Vähäisen tilan puitteissa rajoitun vain Tuomas Nevanlinnan artikkeliin "Runouden & filosofian pitää tulla yhdeksi". (Yliopisto 2001;12)

Saksan romantiikka ei ollut Nevanlinnan mielestä "pelkkä taidetta ja filosofiaa harrastavien ihmisten satunnainen kokouma, vaan silloin kehitettiin tietoisesti uudenlaista taiteellista elämänkäytäntöä." (Emt., s.7.). Ja Jenan romantikkojen yhteisön oli "määrä kehittyä verkostoksi ja uudenlaisen elämäntavan malliksi". "Verkostoksi kehittyminen" tuntuu kyllä, kaikella kohteliaisuudella, Nevanlinnan omalta romantiikalta, mutta romantikkojen pyrkimykset kulttuurin uudistamiseen oman elämän (ja myös valtiollisten rakenteiden) muuttamisen pohjalta tuntuvat uskottavilta. Samoin muutospyrkimystä tukee Schlegelin ajatus romantikkojen piiristä salaseurana, "joka voisi organisoitua ja edelleen kehkeytyä Ranskan vallankumousta propagoineiden vapaamuurarilooshien tapaan". Niinpä, omista tutkimuksistani, tiedän, että Aurora-seura oli vpm. -tapaan organisoitu ja että Gottlund kumppaneineen perusti 1820-luvulla salaseuran "Suomalaiset", joita, erilaisten veljesliittojen ohella, voinee pitää suomalaisuuden syntysanojen ensimmäisinä ilmentäjinä. Ja myös mieleeni jäi, että vapaamuurarit ja rosenkreutsilaiset olivat Suomen itsenäisyyden ensimmäisiä haaveilijoita 1740-luvulla. (EG, Romantiikka ja teosofia. Lieksa 2001)

Vapaamuurareiden osuus Ranskan vallankumouksessa on, kiisteltynäkin, ehkä todellista, mutta yhtä lailla monet merkittävistä romantiikoista olivat vapaamuurareita. Pikainen Koilliskulman lehteily tuo esille, että Goethe ja Herder tarkastivat näytelmäkirjailija Freidrich Ludwig Schröderin laatiman yhä Saksassa käytössä olevan rituaalin. (Eero Ekman, Tuokiokuvia vapaamuurariuden historiasta IV. Koilliskulma 1981;2,5-6). Romantiikan monet piirteet saattavatkin saada selityksensä niiden yhteydestä vapaamuurariuteen ja muihin okkultisiin piireihin.

Niiden vähän suurempi kunnioittaminen saattaisi olla myös apuna selvitettäessä romantiikan päämääränä ollutta "tavoittaa totuus tai absoluutti taiteen avulla, mutta siten, että modernille maailmalle ominaisella tavalla kunnioitetaan vapaata, yksilöllistä ja itsestään tietoista subjektia." (Nevanlinna, emt. s. 9). - Olematta filosofi totean tähän, että "totuutta" ei tavoiteta "taiteen avulla", ellei taiteilija ensin subjektina ole jossakin määrin "tavoittanut" totuutta. - Ja sikäli kuin me ihmiset vain hyvin vähän tiedämme "totuudesta", niin on luonnollista, että sitä saattaa kuvata vain viitteellisesti tai katkelmallisesti, eli fragmenttien kautta, joista romantiikka "tuli kuuluisaksi ja jonka se teki kuuluisaksi." Nevanlinna kuitenkin tietää, että romanttisenkaan ihmiskunnan yksilö ei toteuta "ennalta-annetun Ihmisen käsitettä", "sillä sellaista ei ole", ja tämän vuoksi täytynee laittaa kirjoituksen otsikkoon kysymys- ja huutomerkit, sillä mitä muuta Runebergin koko luonnon läpi säteilevä Kristus-prinsiippi on kuin ihmistäkin elähdyttävä kuolematon minuus, johon sisältyy myös hänen - Sinun ja minun - tulevan kehityksensä mahdollisuus?

Ehkä Nevanlinnan olisi syytä keskustella taiteilijoiden kanssa muulloinkin kuin ravintolassa, jossa he opettavat, että "jollain tavalla kaikkein yksityisin on kaikkein yleistä", sillä ehkä ihmiskunnassa kuitenkin tyhmyys ja henkinen uneliaisuus, etenkin kaljan pehmittämänä, ovat yleisempää kuin jossakin "korkeammassa tietoisuudessa" eläminen. Mielestäni "korkeampaa" tietoisuutta edusti jo jossakin määrin J. V. Snellmanin käsitykset "objektiivisesta itsetajunnasta". Eli tiedekin voisi ottaa huomioon oman itsekasvatuksen merkityksen uusia näköaloja avaavana tekijänä.

Sitten vielä nykyisyyteen. - Nyt kun rikollisetkin järjestäytyvät salaseuroiksi, olisi todellakin suureksi avuksi, jos vapaamuurariuden kaltaiset järjestöt omaksuisivat toimintansa lähtökohdiksi Ervastin mallin mukaisen väkivallattomuuden ja siihen liittyvän anteeksiannon, sillä sitähän varten me täällä Telluksella tallaamme, että oppisimme kohtaamaan toisemme ihmisinä. Olemmepa sitten muslimeita tai muita risupartoja - niinkuin tämän kirjoittaja, niin samalla lailla meidän sisällämme sykkii rakastava sydän, jonka orastava tahto ei aina tottele korkeamman järjen antamia heikkoja viestejä. - Eli siksi tarvitaan taidettakin, jossa kuuluu omantunnon ääni?

näin kirjaili

Erik Gullman

Takaisin