Jos joku edellä mainituista kysymyksistä sai
vastakaikua sinussa, niin nyt kädessäsi on todellinen ABC-kirja kaikille,
jotka haluavat oppia tuntemaan syvemmin luontoa ja ihmistä normaalin
aistitoiminnan ulottumattomista. Pikaoppaan monet kuvat ja piirrokset
helpottavat salaperäisten asioiden ymmärtämistä, niihin liittyviä
käsitteitä ja henkisiä lakeja.
Meillä Suomessa on alkuvoimaista herkkyyttä jäljellä,
jonkinasteista tuntemattomien voimien havaitsemista, jota kukin voi itsenäisesti
kehittää pikaoppaan antamin käytännön ohjein. Pikaopas on myös tie henkiseen
kasvuun. Pitkälle edenneelle polun kulkijallekin pikaopas antaa paljon uusia
mahdollisuuksia ja oivalluksia.
Luonto, ihmiset ja eläimet tarvitsevat nykyään apua aiempaa
enemmän. On tärkeää, että sinäkin huomaat piilevät kykysi, jolloin voit
valjastaa sisäisen voimasi koko luomakunnan hyväksi. Vaikka maapallon tilanne on
monessa suhteessa huolestuttava, silti epätoivoon ei ole syytä vaipua, sillä
aktiivinen toiminta luo positiivisempaa tulevaisuutta koko maapallolle. Ole
rohkea ja tartu tilaisuuteen!
Kirjoittaja, Tiina Lindholm, on luonnon salaisten voimien
asiantuntija, joka on yli 20 vuotta pitänyt kursseja luonnon salaisista voimista
ja niiden käytöstä. Hän on koulutukseltaan terveydenhuollon maisteri.