Kuka vielä muistaa kirjan Muinaissuomalaisten kadonnut kuningaskunta?
Saman kirjan, joka muutama vuosi sitten voitti Ultran yleisöäänestyksen
vuoden rajatietokirjaksi. Nyt Nieminen sanoo tehneensä sille jatko-osan.
Tällä kertaa ei liikuta myyttisissä Kainuun kuninkaissa, vaan muinaisen
Hämeen eli Tavastian kuningaskunnassa, joka Niemisen mukaan ajoittuu
jonnekin vuosien 500-1200 jKr. väliselle alueelle. Aikakaudestahan on
hyvin vähän tietoa saatavissa, ja siinä mielessä aihepiiri itsessään on
mielenkiintoinen.Siinä missä edellinen teos marssitti esiin
hätkähdyttävän havainnon, että kivikirkot ovat aina rakennettu 33.3 km
välein, on Niemisellä nyt kiikarissaan toisenlainen muinaiskohde –
kuppikivet. Kuppikivet ovat rautakautisia kuoppia kivissä tai
kallioissa, joita siihen on ammoin hakattu, Niemisen mukaan
tuntemattomaksi jääneellä tekniikalla. Niiden merkitystä on pähkäilty
tutkijapiireissä kauan, ja Nieminen esittää että ne ovat muinaisia
karttoja, jotka kertovat varhaisten maanviljely-yhteisöjen lukumääristä.
Jokainen kuppi esittää yhtä suvun taloa, ja kuppien sijainnit kiven
pinnalla vastaavat myös niiden sijaintia kartalla. Idea on todella
mielenkiintoinen, ja valittaen on todettava, että esimerkkejä teorian
toimivuudesta olisi kaivannut enemmänkin, sillä nyt esitys jää
väistämättä ylimalkaiseksi.
Samassa yhteydessä Nieminen haastaa perinteisen tulkinnan varhaisten
hämäläisten saapumisesta Kokemäenlaaksosta, sillä kuppikiviä seuraamalla
voi tulla myös päinvastaisiin tuloksiin. Varhaiset hämäläiset
saapuivatkin idästä, nykyisen Savonlinnan ja Kerimäen alueelta, josta
kuppikiviä tunnetaankin määrällisesti eniten. Tavastia-kirja tarjoaa
siis läpileikkauksen Hämeen historiaan, varhaisen maanviljelykulttuurin
saapumiselle, sen muuntumiselle kartanojärjestelmäksi, ja viimein
kuningaskunnaksi saakka. Tämän Tavastia -nimisen kuningaskunnan
armeijaksi Nieminen tarjoaa muinaisia Pirkkamiehiä, joiden sotaretket
ovatkin jotenkuten tiedettyjä.
Kirjan helmasynniksi jää, että se ei vain kykene edeltäjänsä tasolle.
Kuppikivien oikeissa merkityksissä Nieminen saattaa olla hyvinkin
jäljillä, mutta se ei silti vedä vertoja hänen aiemmalle teorialleen
kivikirkoista. Vertailussa edeltäjäänsä Tavastia häviää myös
sivumääränsä vähäisyydellä. On tietenkin totta, että muinaishistorian
tuntemus vaikkapa nyt po. ajanjaksolta on harmillisen vähäistä. Silti
olisi voinut yrittää tomerammin.
Nieminen on nähtävästi itsekin tiedostanut asian, ja saadakseen lisää
sivuja, hän on eksynyt monenlaisille sivupoluille. Yksi hänen teemansa
ravistelee voimakkaasti muinaissuomalaisia kulttuureita ennen
kristinuskon saapumista, niitä hän ei turhaan ylistä. Pirkkamiesten
sotaisuus, ihmisuhrit aina lapsia myöten, orjienpito ja jopa
pohjanmaalla tapahtunut ihmissyönti, jonka Nieminen tosin pistää
tanskalaissoturien piikkiin, eivät tietenkään luo kovin auvoista
mielikuvaa esi-isistämme. Kirkon roolissa Nieminen näkeekin paljon hyvää
sen kitkiessä karkeimpia tapoja pois pakanakansoista.
Sinänsä kirjassa ei ole puutteita, se on Niemiselle tuttuun tapaan
lennokas ja sen ahmaisee vauhdilla. Sitä lukiessa ei tunne saaneensa
pettymyksen makua kitalakeensa, vaikkakin herkku loppuu kovin äkkiä.
Silti se jää aavistuksen vaisuksi verrattuna Niemisen parhaisiin
edeltäjiin, esim. Cibolan seitsemään kaupunkiin tai klassikoksi
nousseeseen Muinaissuomalaisten kadonneeseen kuningaskuntaan.
Nieminen on rajatieteen kirjapiirien parhaimmistoa omintakeisten ja
luovien oivallustensa ansiosta, ja omalla muinaisten mysteerien saralla
hänelle ei taida haastajaa ollakaan, mutta Niemisen omassa kategoriassa
tämä jää väkisinkin keskinkertaiseksi.
Toivotaan että tekijä ei loukkaannu kun sanon, että Tavastialle olisi
ollut hyväksi, jos sitä olisi kypsytellyt rauhassa, sillä nyt se on
osittain raakile. En voi kuin toivoa, että mikäli tähän saagaan ilmestyy
vielä joskus kolmaskin osa, se ylenisi ainakin ykkösosan tasolle, ellei
olisi jopa parempikin. Mikäli näin käy, olen sitä ensimmäisten joukossa
itselleni hankkimassa, sillä huonoimmillaankin Nieminen on parempi, mitä
monet parhaimmillaan.
Alvari Mattilainen
Jukka Nieminen uudesta kirjastaan:
“On ollut
sykähdyttävää kirjoittaa kirja maamme rautakaudesta, joka vihdoin
viimein tuo päivänvaloon niitä asioita, joita kotomaamme muinaistutkimus
ei ole kyennyt selvittämään sataan vuoteen. Kirja on - kuten nimikin
kertoo – omistettu muinaisten kuningaskuntiemme tutkimiselle.”
Kustantajan esittely:Myyttisen Kainuun kuningaskunnan
romahdettua tanskalaishyökkäykseen 700-luvun alussa Suomeen nousi
tilalle Tavastia – Muinais-Hämeen kuningaskunta. Kirja seuraa
pääpiirteissään sen muodostumista ja rakennetta aina varhaisesta
kuppikivikulttuurista aina rautakautiseen kartanojärjestelmään ja
viimein sotaisiin Pirkka-miehiin saakka, sekä lopulta sen musertumista
svealaisten kanssa käytäviin sotiin ja saksalaisritarien tekemiin
ristiretkiin.
Kirja lähestyy aihettaan aina metsälappalaisista saakka. Samalla
tulee ilmi, että saamelaisten esi-isät olivat myyttisen Doggerlandin
asukkaita, jotka aloittivat Euroopassa megaliittikulttuurin. Ilmenee
että kuppikivet ovat todellisuudessa muinaisia karttoja, ja koko
kuppikivikulttuuri saapui Tavastiaan nykyisestä Savonlinnasta eikä
Kokemäenjokea pitkin kuten on tähän asti luultu.
Muinainen Tavastian keskuspaikka oli Kanta-Hämeessä, jota
ympäröivät muinaispitäjät, jotka erosivat toisistaan hyvinkin
radikaalisti. Muinaisessa Suur-Pirkkalassa on hyvin minimaalisesti
kuppikiviä tai linnavuoria, kun taas Suur-Hollolassa niitä riittää.
Toisaalta Suur-Hollola ei omaa vastaavaa kartanojärjestelmää tai 33.3
–mittajärjestelmää. Näistä pienistä huomioista rakentuu Tavastian
hallintomalli, kuningasjärjestelmä, muinaispitäjien tilkkutäkki ja
viimein koko valtakunnan kokoluokka.
Rautakauden historia on tähän asti ollut historiankirjoituksemme
tuntematonta vyöhykettä. Nyt on tullut aika korjata tämä puute, ja
tarjota lukijalle lukuelämys jollaista ei usein ole tarjolla. Matka
oman kansansa menneisyyteen ja varhaiseen yhteiskuntamalliin.
