Jokainen
meistä näkee ympärilleen vilkaisemalla, jälkiä muinaisesta
katastrofista, joka on pilkkonut kallioita, lennättänyt talon kokoisia
kiviä ja repinyt maaston riekaleiksi muodostaen harjuja, hiidenkirnuja,
pirunpeltoja yms. Tähän saakka nämä on selitetty jääkaudella, mutta
nykytiedon valossa jääkausiteoria on ollut lähinnä harhapoluille
johtanut tulkintavirhe.2010-luvulle päivitetyn
tiedon mukaan tutkijat ovat kautta maailman löytäneet merkittäviä
todisteita jättimäisestä katastrofista, joka tuhosi maapallon viimeksi
vain noin 12 000 vuotta sitten. Kaiken lisäksi tämä katalysmi näyttäisi
kohtaavan planeettaamme säännöllisin väliajoin, ei jäällä vaan tulella.
Plasmafyysikot ja muut asiantuntijat puhuvatkin
sähköisistä purkauksista, ja näyttävät toteen voimat, jotka pystyvät
tuhoamaan ihmiskunnan yhdessä silmänräpäyksessä.
Myös ihmiskunnan perimätiedot ja tarinat puhuvat
valtavan tuhon puolesta. Plasmafyysikko Anthony Peratt on löytänyt
plasmavirtauksen kuvauksia muinaisista kalliomaalauksista. Olivatko
varhaiset ihmiset todistamassa näitä tapahtumia? Voidaanko
kalliomaalaukset tulkita fysikaalisia tapahtumia vasten, ja hylätä
perinteiset shamanistiset selitysmallit?
Tämä kirja on kunnianosoitus turkulaiselle Keijo
Parkkuselle, joka jo yli 40 vuotta sitten kyseenalaisti jääkausiteorian
ja ehdotti hiidenkirnujen syntyneen ”sähkötornadojen” vaikutuksesta.
Miehelle on naurettu vuosikymmenet, mutta uusimpien ”sähköinen
universumi” -plasmafysiikan valossa, Parkkunen on ollut koko ajan täysin
oikeassa. Nykyisin monet fyysikot ja geologit kautta maailman ovat
vakuuttuneet siitä, että myös monet meteorikraattereiksi uskotut jäljet,
ovat syntyneet sähköisten plasmapurkausten seurauksina.
