Georg Deuter on nyt yli 70-vuotias
saksalaissyntyinen, nykyisin USA:ssa asuva NewAge-instrumentalisti, joka tunnetaan meditatiivisesta
musiikistaan, jossa itäinen ja läntinen kulttuuri kohtaavat. 1970-
ja 80-luvuilla hän matkusteli Aasiassa etsien henkistä ja luovaa
inspiraatiota ja oli mm. Intiassa Oshon oppilaana.
Hän on julkaissut yli 70 albumia, joilla hän soittaa lukuisia
instrumentteja, kitaran ja pianon lisäksi mm. rummut, shakuhachi-huilu, koto, sitar, tiibetiläiset maljat, santoor, buzuki.
1
2
3
East of the Full Moon Deuter
25 €
9 kappaletta / Kesto 65 min
Luonnossa on paikkoja, jotka omalla kauneudellaan ja energiallaan
herättävät ihastusta ja ihmettelyä, ja hiljaisuutta. On myös hetkiä,
jotka ilmaisevat samoja tunnelmia, kuten valon liike aamunkoiton tai
iltahämärän hetkinä, tai yöllä. Tämän levyn musiikki kuvastaa öisiä
tunnelmia - yön hiljaisuutta ja lempeitä lauluja - kun ihmismieli on
siirtynyt unten maille.
Kaksi pitkää raitaa muodostavat n. tunnin
mittaisen jatkuvan, parantavan transsimusiikin täyteisen
kokonaisuuden. Soveltuu ohjattuun transsiin ja parantamisen eri
muotoihin.
New Earth Records 2018
Space
Deuter
25 €
Kesto 66:01.
New Earth records, 2017
Anna itsellesi tilaa hengittää. Anna itsellesi
tilaa liikkua. Anna sydämellesi tilaa rakastaa. Oletpa sitten
meditoimassa, harrastamassa tai haluat vain rauhoittua, Deuterin
Space-levy on täydellinen äänimaisema ohjaamaan sinut sisäisen
pysähtyneisyyden tilaan. Kappaleita mm. Endless Horizon, White
light, Silent Alchemy.
Uusintapainos loppuunmyydystä Flowers of Silence
levystä.
New Earth Records, 2017
Kesto 60:17.
Deuterin Shakuhachi - bambuhuilun
täyteinen levy luo seesteisen tunnelman. Soveltuu
erityisesti rentoutumiseen, meditaatioon ja parantamiseen.
1
2
3
Deuter Land of Enchantment Kokonaiskesto 55:10
25 €
Deuterin klassikkolevy on ilmestynyt
ensimmäisen kerran jo 1978. Monivivahteinen ja kaunis
musiikillinen matka täynnä tunnelmaa.
Yhteensä 10 eripituista kappaletta.
mm. Pierrot, 10:17, Waves & Dolphins 4:21, Peru Le Peru 7:11.
1
2
3
Deuter
Immortelle
25 €
kesto 60:00
Luonto on vaikuttanut vahvasti levyn syntyyn. Ilmestyi
syksyllä 2016. Immortelle on pyhitetty parantamiseen. Deuter
nimesi jokaisen kappaleen lääkekasvien nimillä mm. Monarda
(Värimintut), Sonnenbraut (Hohdekukat), Vervain
(Rohtorautayrtti).
1
2
3
Deuter Illumination of the Heart
Kesto 61:00
25 e
Tällä levyllä Deuterilta kuullaan
erilaisia instrumentteja maagisesti yhteen nivottuna
kokonaisuutena. Mm. selloja, pianoa, huiluja, koskettimia ja
kitaraa. Sydämen harmoniaa.
Yksi Deuterin tuoreimmista albumeista on kokoelma tarkasti
valittuja musiikkiteoksia hänen pitkältä uraltaan, sisältäen
myös yhden täysin uuden kappaleen, Tonglen (7:43)
Levyn kappaleet on valikoitu erityisesti
parannusharjoituksiin. Yhteensä 8 eripituista kappaletta.
Instrumentteina kuullaan mm. rumpuja, shakuhachia, huiluja,
selloa, kotoa, sitaraa, tiibetiläisiä äänimaljoja, santooria,
bazukia, pianoa ja koskettimia. Julkaistu: 2015 maaliskuu
1
2
3
Deuter Sun Spirit
kesto 57:00
25 e
Tribuutti auringolle! Tällä levyllä Deuter juhlistaa valoa ja
aurinkoa taidokkaasti musiikin keinoin. Pirteää ja eheyttävää
musiikkia. Soittimina kuullaan mm. huiluja, koskettimia ja rumpuja.
Sisältää yhteensä 9 eripituista kappaletta. Kannen kuva Vincent Van
Goghin maalauksesta "Oliivi puut". Julkaistu: 2000
1
2
3
Deuter Nada Himalaya
kesto 50:24
25 e *LOPPUUNMYYTY*
Musiikkia meditaatioon. Deuter eli ja matkusti Aasiassa 10 vuotta
ja keräsi hienon kokoelman tiibetiläisiä kulhoja ja kelloja sekä
vuoristojoen virtausta. Sisältää Nada Himalaya 1 & 2 osat sekä
finaalin. Julkaistu: 1997