Musiikki ja rentoutus Ultrasta

Deepthi - Valoa

 
 

   1 2 3
> Valoa YouTubessa

 


Valoa

Deepthi

Kesto n. 59 min.
Deepthi Music Finland 2019

 

20 €

 

 

 

Mantramusiikkia Pohjolan Valosta ja Mystisyydestä

 

Deepthi (Kirsi Ranto) on julkaissut seitsemän vuoden tauon jälkeen uutta musiikkia. Suomenkielistä mantramusiikkia sisältävä Valoa-levy julkaistiin 9.2.2019 Helsingin Finlandia-talossa.

 

Deepthi on ensimmäinen suomalainen artisti, joka laulaa omalla äidinkielellään mantroja pohjolalaisjuurien sävyttämänä. Mantralaulut kumpuavat meidän omasta historiastamme, pohjoisen valosta ja mystisyydestä. Kiehtovia yhtymäkohtia on myös oman kansalliseepoksemme Kalevalan tunnelmaan ja taikaan.

 

Perinteistä mantramusiikkia lauletaan yleensä sanskritin kielellä ja sitä leimaa vahva antaumuksellisuus sekä henkiseen yhteyteen antautuminen. Mantramusiikin tarkoitus on rauhoittaa, kohottaa mieltä ja puhdistaa ihmistä sisäisesti.

 

Levyn ja uudenlaisen musiikkityylin syntymisen taustalla on Deepthin henkilökohtainen kasvumatka suomalaisesta iskelmä- ja tangolaulajasta antaumuksellisen, sisäiseen hiljaisuuteen virittävän musiikin tulkitsijaksi. Deepthin musiikissa erikoisuutena on nimenomaan suomenkieliset mantrat, jotka kuulostavat vuorotellen kuin hoivaavalta syliltä ja alkukantaisilta kutsuhuudoilta saatellen kuulijan omaan sisäiseen maailmaansa.

 

Kiinteästi läsnä ovat olleet mantramusiikki, meditaatio, yhteys luontoon ja henkiset harjoitukset.

 

”Uskon, että kun ihminen laulaa omalla äidinkielellään mantroja, se puhuttelee häntä vieläkin syvemmin. Otimme levylle mukaan suomenkielisiä sanoja ja lauseita, joita laulamalla ja joihin keskittymällä kuulija pääsee helposti sukeltamaan sisäiseen maailmaansa. Sanat jäävät alitajuntaan sisäisiksi voimasanoiksi ja -lauseiksi”, kuvailee Deepthi.

 

 

KAPPALEET

 

1. Loitsu 5:33

2. Valoa 3:36

3. Marian rukous 6:25

4. Äiti Maa 3:32

5. Louhen laulu 4:20

6. Keijutanssi 4:33

7. Tulen synty 6:54

8. Rauhaa 5:40

9. Lokaha-mantra 4:10

10. Sydämeni valo 5:56

11. Polaris 6:25