Ultran kirja-arvostelu

 

Tietäjänainen
Aili Paju


Vironkielestä suom. Heikki Juutilainen

160  sivua
Auri-Julkaisut

 

Jestas! Hassu aloitus mutta rakastuin niin tähän tarinaan ja se teki todella vaikutuksen. Harmitti oikein päästessäni kirjan loppuun sillä olisin halunnut lukea vielä lisää tätä kiehtovaa tarinaa!

Kirja kertoo neljästä vahvasta naisesta, joista yksi on Eleonore Buchman, paremmin tunnettu parantaja Laane Kaaluna, jonka ympäriltä löytyvät muut kirjan henkilöt. Toimittajan mukana pääsemme tutustumaan kiinnostaviin ja jopa dramaattisiin tapahtumiin hänen selvittäessään Laane Kaalun elämänvaiheita. Tarina vie myös Viron historian vaiheisiin.

Laane Kaalun elämä oli mielenkiintoinen johtuen myös hänen suurista kyvyistään parantajana, tosin myös rankkaa sen aikaisessa Virossa. Juuri hänen tietäjän kykynsä aiheuttivat omat ristiriitaisuutensa, kuten elämässä helposti käy. Tarina pohjautuu todellisuuteen ihmisen vahvuudesta ja heikkouksista, mutta myös aidosta välittämisestä ja ystävyydestä, ja mikä tärkeintä – todellisesta kasvamisesta kokemusten myötä.
Oli tosi mielenkiintoista lukea Laane Kaalun näyistä, joista ensimmäinen tapahtui hänen onnellisessa elämänvaiheessaan vesiämpäristä nähtynä ja mihin se sitten johti kun hän sitä kautta näki todellisuuden, jota ei edes osannut kuvitella. Siitä kuitenkin alkoi hänen parantajataipaleensa asteittain.

Toimittajan kootessa aineistoa Laane Kaalusta mukaan linkittyy kaksi muuta vahvaa naista edellä mainittujen lisäksi, ja heidän persoonansa tuo vielä lisää näkökulmia ja ulottuvuutta henkilöihin. Kirjassa on kiinnostavaa myös Laane Kaalun päiväkirjoista poimitut otteet, kuten esimerkiksi kuinka hän tuli likipitäen ammutuksi venäläisten vartioasemalla kun joku oli ilmiantanut hänet. Sotilas kuitenkin päästi hänet pälkähästä koska tietäjä osasi kertoa sotilaan sukulaisista. Kaalu näki sairaudet ihmisestä ja osasi myös niitä parantaa.

Kerta kaikkiaan kiehtova ja upea kirja, joka kannattaa lukea!
Kirjan tekijä Aili Paju on naapurimaassa tunnettu "kasvitietäjä", Tarton yliopiston professori-emerita sekä vielä lääkäri ja kirjailija. Toivottavasti tulee lisää hänen teoksiaan suomennettuna. 


Tuulamaria Kangaslampi

 

 

 

KUSTANTAJAN ESITTELY:

Moniulotteisessa, mystiikkaa henkivässä romaanissa nuori toimittaja uppoutuu tutkimaan Viron suuren noidan, Laane Kaalun tietäjänviisautta. Yllättäviä ja dramaattisia tilanteita sisältävä tutkimusmatka vie lukijan myös Viron historian järkyttäviin vaiheisiin.
Toimittajan apuna ovat tietäjänaisen aistivoimaiset päiväkirjatekstit sekä kirjan toisen päähenkilön, lääkäri Metsin vierailut tietäjän luona tämän parannuskeinoihin perehtymässä. Kirja esittää kolmen vahvan naisen kehityskaaren. Sivurooliin jäävät miehet ovat heikompia astioita, aina valtionpäämies Pätsiä myöten, jota tietäjä näkynsä johdattamana kävi varoittamassa kesällä 1932.
Tämä on todellisuuteen pohjautuva kertomus ihmisen vahvuudesta ja heikkoudesta, kertomus hyvyydestä. 

”Minä tiedän tarkkaan mihin pystyn. Ihmisillä ei ole aavistustakaan mitä kaikkea he voisivat saada aikaan, jos vähänkään tutkisivat omia voimiaan. Pidä tämä mielessäsi...”

Aili Paju, Virossa tunnettu kasvitietäjä, on Tarton Yliopiston professori-emerita, lääkäri ja kirjailija. Hänen laaja näkemyksensä ihmisestä kehon ja sielun kokonaisuutena ja osana luontoa on kantavana teemana hänen useissa teoksissaan.
Aili Paju on tutkinut Viron tunnetuimpien näkijöiden ja kansanparantajien työtä, minkä pohjalta fiktiivinen Tietäjänainen on syntynyt kertomaan ihmisen, luonnon ja hengen yhteydestä sekä osaltaan ottamaan kantaa moniin kulttuurimme ongelmiin.

 

Aloitussivulle