Uforaportti 22-23

toim. Anna K. Greus & Jaakko Närvä
237 s.
Kustantaja Suomen Ufotutkijat Ry, 2016

Kaivattu ja uteliaisuutta herättänyt raportti on viimein
saatavilla. Omakohtaisesti ufoja kokeneena selailin raportin
antia, kokemus kun on aina kokijan näkökulman ja tunteiden
vietävissä, ja mielellään seuraa tarkemmin taivaankannen ja
maanpäällisten tapahtumien kirjoa. Oma kokemukseni on muistaakseni
raportissa 11, ja tuolloin kokemus todistajineen jäi
kysymysmerkiksi - myös Pirkkalan lentokentän kaksi konetta palasi
kentälle haettuaan turhaan ufosaalista. Vuosi taisi olla1 1992.
Uskallan väittää, että kun on joutunut
kokemaan ufon näkemisen, siitä puhuminen vallankin julkisesti on
aina voimia kysyvä asia. Emme vieläkään tiedä herkkyyksiemme
määrää, ja kaikkiin mystisiin asioihin pitäisi suhtautua
kunnioittavasti. Asioita vain tapahtuu, eivät ufokokemuksetkaan ja
muut henkimaailman tapahtumat tapahdu siten, että menee ulos
havainnoimaan ufoja, siinä on menty vain ihailemaan tähtitaivaan
näkymiä sen kummempia ajattelematta.
Tuli mieleen sellainenkin seikka, että entä
jos epäuskoinen vain haluaa nauraa ja teilata kokijan kokemukset.
On vieläpä hiven mustasukkainen siitä, että kun toinen koki ja
näki, miksen minä, näin pystyy epäilijä laittelemaan toisen
naurunalaiseksi ja araksi.
Raportissa on jokaiselle jotakin. Siinä
kerrotaan ufohavaintoilmoituksista ja vaikuttavista tapauksista:
kontakteja ja parailmiöitä, avaruusmatkoja, unikontakteja sekä
mysteerisiä humanoideja.
Ufologit ovat saaneet omat lukunsa, esim.
päivä Roswellin jälkeen on kiintoisa. Heikki Kulju kertoo eversti
Philip Carsonin paljastuskirjasta, eksopolitiikan lyhyestä
oppimäärästä Olli Pajula ja viljapeltokuvioista Hannamari Mäkelä.
Kummitustutkimuskin on saanut jalansijaa –
sen historiasta ja metodologiasta pakisee Anni Salminen ja
folkloristiikan näkökulmista ufoilmiöön selvittää Kirsi Hänninen.
Teemana ufoilmiö on laaja ja kiehtova. Kaikkeen pitäisi tutustua,
jotta voisi tuoda esille omiakin kannanottojaan.
Raportti tuntuu loputtomalta
runsaudensarvelta. Oman osansa saa Suomen Ufotutkijat ry:n
kansainvälinen ufoseminaari Tallinnan laivalla, joka tapahtui
elokuussa 2015 - tästä kertoo yhdistyksen puheenjohtaja Anna K.
Greus.
Valtavan ufokokemuksen kerännyt Tapani
Koivula välittää kokemuksiaan ja näkemyksiään suomalaisesta ja
kansainvälisestä ufohistoriasta. Historiaosiossa on isosti mukana
myös Tapani Kuningas, suomalaisen ufologian tiennäyttäjä.
Lukijat: kiiruhtakaa hitaasti, antakaa
kokemusten ja kertomusten elää kiirehtimättä liikaa. Pääsette
mukaan salaperäisiin kokemuksiin, ja harmaat aivosolut saavat
tekemistä. Ne, jotka kantavat ”taakkaansa” siitä, että ovat
saaneet nähdä ja kokea, eivät turhaan ole työskennelleet ja
julistaneet muille tietouttaan. Miksi yleensä ryhtyä johonkin, jos
se ei ole aitoa, aitouden perässä on jokainen. Tutkiessa
kokemuksia havaitsee hiljalleen sen, että emme ole yksin.
Tuula Pelttari
Kirja sisältää mm.
I Johdanto
-
Puheenjohtajan tervehdys, Anna K. Greus
- Ufot, tieteen rajaseudun kesyttämättömät taivaanhaltijat,
Jaakko Närvä
II
Ufohavainnot,
Jaakko Närvä
Ufohavaintotietokannan ilmoitukset 375-850
III
Kontakteja ja parailmiöitä,
Anna K. Greus, Sari Saarinen
IV
Ufologian ulottuvuuksia
Heikki
Kulju, Olli Pajula, Hannamari Mäkelä, Anni Salminen, Kirsi
Hänninen
V
Ufoja kukkeammin ja historiallisemmin,
Anna K. Greus, Tapani Koivula
VI
Tiennäyttäjä,
Tapani Koivula