Ultran kirja-arviointi

 

Tähti-ihmiset ja enkeli-ihmiset
Asger Lorentsen

208 s.
Kustantaja: Aurinko-Maa ry. 2011
Suomennos Hanna Paso ja Tarja Salomaa

33 e

 

Kaikki me olemme tuijotelleet tähtiin ja koettaneet arvuutella, mikä on se vetovoiman laki, joka houkuttaa. Asger Lorentsen koettaa kirjassaan tuoda esiin lukuisia asioita. Lukija huomaa hypänneensä kummalliseen oravanpyörään, missä tahti vain tuntuu kiihtyvän. Monelta osin luettu vaikuttaa tutulta, onhan tähdistä tulleita haastateltu ennenkin ja aiheesta on ilmestynyt kirjoja.

Kirja on vaikea, joiltain osin toistava ja sekavakin. Tuntui kuin olisi palannut ihmiskunnan kehityksen alkuun. Lukija huomannee myös, että meidän maamme psykiatrian lait eivät pädekään näiden tähti- ja enkeli-ihmisten haasteiden edessä. Tätä kirjassa painotetaankin. Käymme kristuspolkua ja mariapolkua, ja elettäviä elämiä niin maapallolla kuin muissakin tähtijärjestelmissä on edessä lukematon määrä. On haasteellista ajatella, että voi hyvänen aika, parhaassa tapauksessa on elettävä jopa 200.000 inkarnoitunutta elämää, jotta olisimme ns. valmiiksi oppineita. Työ on yhdistävänä linkkinä. Esiin tulevat myös koulukiusaamiset, työpaikan vaikeat kuviot, ihmisen halu tulla tunnustetuksi ja kokea julkisuutta, perheen sisäiset jännitteetkin nousevat esiin eri tavoin ja aina vain meidän olisi rakastettava: itseämme, kehomme kaikkia osia tervehtyäksemme, auttaa, ymmärtää, olla tieten tahtoen kiusattavana ja kärsiä. Kynnysmattona joutuu olemaan, mutta voi valita toisinkin. ”Taivaaseen” pääseminen tuntuu olevan kovan urakan päässä eikä ihme, jos kirja on laskettava käsistään aika ajoin.

Kirja sinänsä on toki kiintoisa, on hyvä lukea sellaista, mikä käy vastoin omaa kuvitelmaa. Kosmisten matkalaisten asiaa selvitetään, on aineellisilta planeetoilta tulevia ja muunlaisilta tulevia. On ahkerien universumia ja maan ahkeriin kuuluvia olentoja, on arvovapautta ja huolettomuutta, kokeilevien kotiuniversumeita ja kokeita maassa. Muilta planeetoilta tulevat negatiiviset ihmiset ovat eri lukunsa, ja negatiivisten visio sivilisaation kehittymisestä, heidän kotiuniversumistaan ja maan uudelleensyntymästä. Visio tekemisestä universumeissa, kertomukset luovien kotiuniversumista, luovasta työstä ja valotyöstä, selitykset maan väestöryhmistä ja pohdinnat aineellisilta planeetoilta tulleiden ihmisten tietoisuuden rakenteesta. Millainen on naamioitunut tähti-ihminen? Entä heidän päivittäinen pioneerityönsä tai uudenlaiset henkiset ryhmät? Selostukset ufo-ihmisistä ja ”walk-ineistä”, tähtimatkoista, korkeammille chakroille ja ulottuvuuksille avautuminen ja ylösnousemuksesta ovat hurjaa luettavaa.

Deevakunnasta kotoisin olevat ihmiset koettelevat tajuntaa, keitä he ovat, millainen heidän sisäinen olemuksensa? Miksi deevat inkarnoituvat ihmisiksi ja millaisiksi he muuttuvat sen jälkeen, eikä seksuaalisuutta tietenkään ole nytkään unohdettu. Noidat, deevan ominaisuuksien väärinkäytöstä aiheutuvan kärsimyksen merkitys selostetaan tarkoin. Kun enkelit tulevat ihmisiksi -luku aiheuttaa lukijassa väreitä. Viesti Marialta on merkityksellinen. Olemme heräämisen ajassa, sielun matkaa teemme, verhoja vedetään syrjään. Tahti on kiihtynyt, mutta lukija ei voi kiihdyttää tämän kirjan lukemisnopeuttaan putoamatta välillä kärryiltä. Kuten aina, kaikki alkaa omasta itsestä. Lukija joutuu nöyrtymään erilaisten mahdollisuuksien ja tietotulvan edessä. Aivoissa ei ole nappia, josta painaa kaiken ymmärtämiseksi, eikä näin tarvitse ollakaan. Meillä on aikaa ajatella, eikä ajattelun ja kokeilun ja kokemusten aika tunnu loppuvan. Joskus haluaisi kuitenkin valmistua. Ahaa-elämyksiä löysin runsaastikin, mutta kukin lukija löytää omat lohtu- ja kipupisteensä. Lienee kuitenkin selviö, että on täytynyt tutustua aika paljonkin rajatiedon kirjallisuuden voidakseen koettaa ymmärtää. Kasvatuksemme on ripeytynyt. Oletko itse enkeli vai onko vierelläsi enkeli ja mitä polkuja tallaat? Onnea matkaselvitykseen.
 

Tuula Pelttari

 


 

KUSTANTAJAN ESITTELY:

  Yhä useammat ihmiset saavat nykyään sisäisiä kokemuksia, jotka paljastavat heidän tulleen maaplaneetalle muualta maailmankaikkeudesta. Jotkut saavat muistoja elämistä planeetoilla, jotka ovat kaukana etäisissä aurinkokunnissa, toiset saattavat kokea olleensa Venuksella tai muussa valon sivilisaatiossa ennen Maahan tuloaan. Näiden lisäksi on monia, jotka kokevat tulleensa valoa väreilevistä maailmoista, joissa elämä ei ilmene fyysisenä ulottuvuutena.

Kirjassa esitetyt kuvaukset pohjautuvat Asger Lorentsenin monikymmenvuotiseen kokemukseen satojen ihmisten henkisistä terapioista, joissa nämä ovat tutkineet omaa henkistä identiteettiään ja korkeampaa tietoisuuttaan etsimällä vastauksia ja syvempää ymmärrystä muun muassa seuraaviin kysymyksiin:

* Kuka minä olen?
* Mistä minä olen kotoisin?
* Miksi tunnen olevani erilainen kuin muut?
* Mikä on elämäni tarkoitus täällä Maan päällä?
* Koska saan luvan palata omaan kotiuniversumiini? 

Kirjan tarkoituksena on laajentaa ymmärrystämme Maan henkisten polkujen monimuotoisuudesta yleensä ja auttaa erityisesti niitä kosmisia matkaajia, jotka nyt etsivät omia vastauksiaan yllä esitettyihin kysymyksiin.

 

 

Aloitussivulle