Marjut
Moisala on julkaissut jo kaksitoista kirjaa ja luennoinut kiinnostuneelle
yleisölle niin Kuortaneella Ultra-päivillä kuin muuallakin. Olenkin
seurannut kiinnostuneena hänen työtään, mikä on antanut minulle lukuisia
puhuttelevia hetkiä.
Egypti ja varsinkin kerettiläisfaraoksi kutsutun Amenofis IV:n
opetustyö ei suinkaan ole loppunut. Faraota on kutsuttu monella
nimellä: farao Ekhnaton on edelleen tuttu muoto, kuten myös
Akhenaten. Nyt tässä viimeisimmässä kirjassa nimi hivenen
poikkeaa totutusta: Akenaton. Historiaan mahtuu nimimuotoja,
tämä ei ole uutta.
Uutta ei kuitenkaan ole se, miten Egypti kulkee nykyihmisenkin
kannoilla. Tutut henkilöt ilmestyvät taianomaisesti
julkisuuteen. Egypti ei päästä otettaan ihmisistä. Viimeaikaiset
kaivaukset Egyptissä ovat paljastaneet kiehtovia asioita, joihin
moni odottaa vastausta. Monta kertaa on tapahtunut, että joku
Egyptistä kiinnostunut sanoo, miten läheisenä hän kokee maan, ja
että kun kokija liikkui temppelissä, jostakin vain virtaa
pysähdyttävää energiaa. Kertoja unohtuu kuvaamaan myös
silmänräpäyksellisiä hetkiä, joina hän on kokenut ohimenevän
näyn menneistä hallitsijoista.
Uskon, että sekä Marjutilla ja itselläni on näitä elähdyttäviä
muistoja edellisten elämien aikakausilta ja nyt on tapahtunut
jotakin: Egypti on syventänyt otettaan ja meillä on tehtäviä,
joiden vuoksi kirjoitamme. Pyhä ihminen ja vihkimykset, Marjutin
Akenatonin saarnojen ja ohjeiden työstäminen tässä ajassa ja
minä tahollani teen hiukan erilaista saarnaa.
Olen miettinyt paljon myös Taivaanrannan kaupungin nimeä. Se oli
Akhetaton. Akhet oli myös tulvakauden nimi ja Aton oli Pyhä
auringonkehrä, jumaluus. Voisikohan nimeä koettaa kääntää niin,
että se kuvaisi vaikkapa Aton-jumaluuden tulvaa? Anteeksi vain
jos olen loukannut tai mokannut.
Marjut Moisalan 13. kirjan teksti on korkeata tekstiä korkeine
ajatuksineen. Miten korkeaa ja omaksuttavaa faaraon sanoma
sitten oli hänen elinaikanaan ja miten viisaudet painuvat
mieliimme nykyaikana, sitä on hartaasti pohdittava. Uusin kirja
on tullut jatkamaan Amenhotep – Valkoisen Lootuksen Laulua
jatkaen vihkimyksen tien kuvaamista yhdessä inspiroituneessa
tilassa Armon Mestarin Akenatonin kanssa.
Hiljalleen faraon ääni menneisyydestä on saavuttanut tämän ajan.
Uskallan sanoa: erään menneen elämän isän ääni tervehtii minua,
isä ei ole kaukana. Toteamus lohduttaa. Tämä elämäkään ei ole
mennyt hukkaan. Kaikella on oma omituinen tarkoituksensa. On
turha surra, jos ei lukija tai kokija ymmärrä, sillä aikanaan
asiat valkenevat.
Todellakin egyptiläinen Kuolleiden kirja oli nimeltään Päivään
nousemisen kirja eli Kirja Valoon astumisesta. Sirius on
egyptiläisten vihkimysten koti ja muinaisen atlantislaisen ja
egyptiläisen viisauden alkulähde järjestelmämme tasolta
tarkasteltuna. Akenaton on kanavoitunut yhden kirjan verran
Marjut Moisalan Valkoisen Lootuksen laulussa.
Ankh on elämän avain eli egyptiläinen kahvaristi, josta kuulemma
on muotoutunut piispan sauva. Elämän varrella tutustumme moniin
kirjoihin, joita ensihuumassa ahmii, mutta viimein astuu
kuvioihin vihkimystieto, muuntuminen ja ykseyden tunne. Olemme
Pyhiä, olemme Rakkaus ja Ykseys. Myös unikehojemme osalta, joksi
myös fyysinen keho lasketaan. Sielu kaipaa kokemusta ja
oivalluksia korkeammasta ihmisyydestä. Meissä on elämän avain
ylösnousemukseen.
Kerettiläisfaraona kutsuttu Akenaton tarkoittaa Atenia, jumalan
elävää henkeä. Ja totisesti, farao elää edelläkävijänä. Kaiken
tämän pyhän keskellä ei saa unohtaa huumoria ja itselleen
nauramista. Ei ole titteleitä, on vain ihmisiä ja koetetaan
muistaa, että ihmiset puhuvat toisia arvostellessaan aina vain
itsestään. Se hetki, kun huomaa tekevänsä näin, on eräs avain
oppimisen polulla.
Tuula Pelttari
KUSTANTAJAN ESITTELY:
Tämä teos
on tullut jatkamaan Amenhotep - Valkoisen Lootuksen Laulu -
kirjassa kuvattua vihkimysten tietä ja on kirjoituettu yhdessä
inspiroituneessa tilassa Armon Mestarin Aketatonin kanssa. Opit
mitä Siriuksen aurinkovihkimyksissä tapahtuu sekä saat tietoa
Merkaba - valokehosta sekä sen korkeimmista muodoista ja
moniulotteisesta DNA:stasi.
