Ultran kirja-arvostelu |
Miten voit pyytää
enkeleitä suojelemaan itseäsi ja rakkaitasi Elisabeth Clare Prophet 84 sivua Lumina Osk. 2008
11 e
Arkkienkeli Mikael - elämämme arkkitehti Mikaelia kunnioitetaan juutalaisissa, kristillisissä ja islamilaisissa pyhissä kirjoituksissa ja perinteessä suurimmaksi ja kunnioitetuimmaksi enkeliksi. Elisabeth Clare Prophet on tehnyt kirjan, jossa hän kertoo miksi. Nykyajan hetteikköisessä kiiremaailmassa harva edes haluaa syventyä syvällisiin ja ajatuksia vaativaan asiaan. Koska kaikki alkaa itsestä, asian haluaa kenties työntää pois ajatuksista. Moni pelkää yksinäisyyden esiintuomia totuuksia ja väistävät kaikkea, mikä uhkaa romuttaa voimia vievän elämäntyylin. Enkelit saattavat olla ajatuksissa yhtä kaukana kuin himoittu lottovoitto. Kumman valitsisit? Meidän ei tarvitse valita: enkelit meillä on joka tapauksessa, jos niin haluamme. Ne ovat, vaikkemme haluaisikaan. Raha katoaa, enkelit eivät. On kuitenkin muistettava, että voi valita puolensa, haluaako hyvää vai pahaa, tai sitten ollaan epätietoisuudessa. Jokainen varmasti haluaisi hyviä enkeleitä matkaansa, kun joka tapauksessa törmää langenneiden enkeleiden houkutuksiin ja kieroihin ansoihin. Uteliaisuus tappoi kissan, sanotaan, mutta tämä kirja herättää täyden uteliaisuuden, niin paljon ennen lukematonta tietoa sivuilla on. Kirja antaa meille elämän. Enempää ei voisi vaatia, joten miksi ei syventyisi kirjan sanomaan. Enkelikunta on hälytystilassa Juuri nyt moni on joutunut toteamaan, miten enkelikunta on täydessä hälytystilassa. Meille annetaan kirjoja enkeleistä ja muista entiteeteistä. Televisiokin on herännyt, kerrotaan elämänpiirin eri tasoista, joskus tosin harmillisen leväperäisesti ja pintaa raapaisten. Oma apu on paras apu. Kun kriittisesti lukee ja tutkii, niin enkelitkin tulevat apuun ja saa tietoonsa sellaista, mitä ei ole uneksinutkaan. Kolkuttavalle avataan. Tietoa tupsahtaa eri kanavista mitä yllättävimmissä paikoissa. JIM-kanavalta tuli ohjelma Selvänäköiset lapset, Subilta tulee Riivatut talot ja Piiri. Aavekuiskaaja ja Lost Room tulevat neloselta, MTV3 puolestaan näyttää ohjelmaa Raines, missä aaveet myös esiintyvät. Aiheita sivutaan Aavekuiskaajassa ehkä todenperäisimmin, aikamoista tykitystä ohjelma parhaimmillaan on sellaiselle, joka on vain utelias eikä perehtynyt aiheeseen syvemmältä. Moni pelkää katsoessaan riivattuja taloja, syystäkin, mutta on ohjelmalla paikkansa: se saa kääntymään Jumalan ja suojaavien enkeleiden puoleen, kun vain muistaa sanan Valo. Ei kannata vetää puoleensa langennutta enkeliväkeä. Kirjassa annetaan suojausneuvoja ja dekreitä. Olen pohtinut paljon sitä, miksi miltei jokainen on kiinnostunut aaveista tai kummitustaloista, vaikka ei olisikaan täysillä mukana enkelimaailmassa tai muistaisi lausua rukouksen vain toisinaan. Keillä kaikilla mahtaa olla sormensa pelissä ja mitä pimeätä väkeä saattaakaan lukeutua katsojakuntaan. Suojaus on hyvä muistaa näitäkin ohjelmia katsottaessa. Sodassa itseämme vastaan Elisabeth Clare Prophetin kirja Tosikertomuksia arkkienkeli Mikaelista on monipuolinen ja yllättävä. Suojelusenkelit aloittavat kirjasen puhuttelevalla kuvauksella. Sitten selvitetään, kuka arkkienkeli Mikael on, mitä hän on pyhissä kirjoituksissa. Tärkeää oli sekin tieto, että Mikaelia kunnioitetaan juutalaisissa, kristillisissä ja islamilaisissa pyhissä kirjoituksissa ja perinteessä suurimmaksi ja kunnioitetuimmaksi enkeliksi. Näin ollen pohdin, että tavallaan sotia käydessä käymme sotia itseämme vastaan. Mikaelin sinisen miekan armeijan puolesta rukoillaan kaikkialla. Sodat lienevät langenneiden enkeleiden asettama taitava ansa? Mikael on Läsnäolon enkeli, Herran enkeli. Herra on läsnä, kun Mikaelkin on läsnä ja käänteisesti. Jumalallinen kipinä, kolminaisliekki on saamamme lahja. Arkkienkeli Mikael oli MINÄ OLEN JOKA MINÄ OLEN henkilöitymä, kun Herran enkeli Mikael ilmestyi Moosekselle tulen liekissä. Langenneet enkelit -katsaus käsittää mitä tärkeintä tietoa. Sydämiemme haaste on suuri , mutta niin myös arkkienkeleiden suojelu. Rukouksen voiman lisääminen, ehdotukset dekreiden lausumiseen, joista tärkeä on matkasuojeludekre, pistää mietteliääksi. Kurkkuchakra ja puhuttu sana selostetaan, mitäpä olisimme ilman ääntä ja sanaa. Hiukan ufoista, rukousten voimasta, Pyhästä Kristusminästä ja pelon voimasta Prophet kertoo kiintoisista kokemuksistaan avaruusolentojen suhteen. Olennot ottivat häneen yhteyttä, ja hän tiesi, etteivät ne olleet Jumalan palvelijoita vaan rappeutuneisuuden palvelijoita. Prophet täsmentää, että avaruusolentoja oletetaan olevan sekä rakentavia että tuhoavia. Yhtä kaikki vierailut maailmaamme ovat todellisia, ja olentojen voimallisuus oli myös selviö. Olennot olivat päättämässä Prophetin kohtalosta ja tulevaisuudesta, mutta hän sanoi itselleen uskovansa yhteen ainoaan ja todelliseen Jumalaan, ja että jos hän pelkäisi, hän tekisi olennoista jumalia. Prophet totesi olentojen ilmestymisen olevan koetus ja tämä tapahtui, kun hän oli keskittynyt olentoihin kirjoittaessaan luentoa ufoista.Tällöin Prophet luotti MINÄ OLEN Läsnäolon mantteliin, ja päätöksen tehtyään olennot pakenivat. Arkkienkelit tulivat joukolla auttamaan. Tämä antanee aikamoista ytyä pohdintoihin ufoista, niiden näkemisessä, uskon voimasta ja ennen kaikkea pelon voimasta. Jumala ei petä, kun hänen nimessään haastetaan sielunvihollinen. Meidän on vain muistettava tämä yksinkertainen sääntö. Kirjailija kehottaa valmistautumaan tämänkaltaisiin kohtaamisiin. Sen vuoksi myös jatkuva rukoileminen, oikeastaan se arkikeskustelu Jumalan kanssa, on mainio neuvo, sillä näin lisää rukousten voimaa. Jumalallisen Minän kartan keskushahmo kuvaa Kristusminää eli korkeampaa minää. Kristusminä on opettaja, suojelija ja rakkain ystäväsi, joka on myös omantunnon ääni. Sydämemme ja sielumme kuulee tämän äänen miettiessämme mikä on oikein tai väärin. Neljä kehoamme – eetterikeho, älykeho, halukeho eli tunnekeho sekä fyysinen kehomme luovivat sielussamme. Violetillä liekillä on tehtävänsä ja niin myös valoputkella, joka suojelee 24 tuntia vuorokaudessa kulkijaa niin kauan, kuin harmonia on tasapainossa. Elämässä on useita kriisitilanteita, haasteita ja vihkimyksiä, jolloin on päätettävä, seuraako Jumalaa. Jos haluaa päästä kuolevaisuuden tasolta kuolemattomuuteen, on nämä testit läpäistävä. Harhaanjohtavaa on lausahdus: pelkää Herraa! Jos pelkäämme, menetämme taistelun, sillä mitä pelkäämistä Jumalassa oikein on? Meitä on hallittu pelolla niin kauan, että automaattisesti voi pelko pulpahtaa pintaan, mutta on opeteltava uusi ajattelutapa. Eri asia on taas se, että jos teemme eri asioista itsellemme jumalia, emmekä pidä Jumalaa ainoana voimana, ruumiin temppeli on jakautunut ja olemme haavoittuvaisia pimeyden voimille. Silloin on syytä pelkoon, sillä langenneiden tehtävänä on imarrella, kuluttaa ihminen loppuun ja lopulta sylkeä päälle. Tuossa tilanteessa ei jäädä haavoittuvaisiksi vain tässä elämässä, vaan myös niissä tulevissa, kunnes päättää taistella langenneita vastaan. Langenneet tahtovat, ettei koskaan saavutettaisi kuolemattomuutta ja sen täydellisiä tasoja! Sielun kohtalo Kirjassa on 29 lukua, jotka väreilevät voimaa ja lohtua. Meille on annettu jälleen uutta toivoa ja uskoa itseemme ja Jumalaan. Lopussa kerrotaan sielun kohtalosta. Sielu on Jumalan elävä mahdollisuus ja sielun maanpäällisen kehityksen tarkoituksena on täydellistyä oman Pyhän Kristusminän opetuksessa ja palata takaisin Jumalan luo yhdistymällä MINÄ OLEN Läsnäolo ylösnousemuksen rituaalissa. Mitä tapahtuu sieluille inkarnaatioiden välillä? Jos sielu ansaitsee, sitä koulutetaan ruumiillistumien välillä ylösnousseiden mestareiden retriiteissä tai henkisissä taivasmaailman kodeissa. Ylösnousemuksessa huipentuu sielun useita ruumiillistumia kestänyt elämän palveleminen. On mietittävä lausetta ”jos sielu ansaitsee”. Jossain henkisessä kirjassa kerrotaan, miten iäksi vaurioitunut sielu hävitetään, jos se ei opi, mutta tämä on äärimmäisen harvinaista. On kuljettava avoimin silmin ja varovaisin sydämin. Taivasmaailmoista ja tyyssijoista Teemme kukin omaehtoista matkaamme. Matkaväriksi on hyvä valita Mikaelin sinisen miekan sini, sillä se toimii polttopisteenä ja vetää luokseen valon enkeleitä. Sininen ei ole vain väri, se on myös aallonpituus, elävän Kristuksen valkoisen valon yksi tietty aallonpituus – Shekinah. Sininen on muutakin – kansakuntien hallinnon ja talouden väri, johtajuudenkin väri. Numero seitsemän on tärkeä kaikkialla. Jos lukija pohtii, missä Mikael vaikuttaa, kirjasta selviää, että niin Mikaelin kuin enkelijoukkojensa tukikohta taivasmaailmassa on Banffin ja Kanadan Louise-järven sekä Kanadan Kalliovuorten kohdalla. Enkeleiden ja ylösnousseiden mestarien tyyssijat ovat vanhempia kuin itse maapallo, ja näistä keskuksista vapautetaan suunnattomia valomääriä. Juuri siksi tietyt paikat kiinnostavat ihmisiä. Himalajan Buddhiaa tai Shivaa tai muita eri maiden yläpuolella olevia henkisiä olentoja kohtaan on jatkuva vaellus. Sieluni silmin katselen arkkienkeli Mikaelia puolisonsa Faithin kanssa taivasmaailmansa valtaistuimella... Jostakin syystä arkkienkeli vääntyy usein suussani arkkitehdiksi. Sitähän Mikael juuri onkin: elämämme arkkitehti. Taputtakaamme käsiämme ilon ilmaisemiseksi sinisen liekin kunniaksi Ohuen kirjan mahti Miten voikaan ohueen kirjaseen mahtua niin suurta asiaa, tuumin luettuani tämän voimallisen jalokiven. Kirjan anti kumpuaa arvovaltaa, rakkautta ja ehdottomuutta. Se myös pistää lukijan totuudellaan selkä seinää vasten: mitä jokaisella on annettava Jumalalleen ja elämälleen juuri nyt, vai lupaammeko palata asiaan jonkin tehtävän suhteen parempana ajankohtana, kun juuri nyt minulla on meneillään muuta. Tässä ja nyt ovat taikasanat. Enkelit väistyvät luotamme eivätkä ilmesty mikäli näkevät, että kasvatamme karmaamme. Juuri tämä hetki on nyt herätys. Olet lukenut, on aika toimia. Mikael puolestaan näyttää voimallisesti arjen pikkuasioissakin, että hän on luotettava apu. Ei tarvitse kuin pyytää.
Teksti Tuula Pelttari
|
|