Mielen vaarat
- Salainen asiakirja nro 5
Sven-Olof Jakobsson
SJ-kustannus 2015
176 s.
28 €
Sven-Olof Jakobsson on aiemmissa kirjoissa ottanut rohkeasti kantaa
rahaan, energiaan ja terveyteen liittyviin kysymyksiin. Tällä kertaa
Sven-Olofin kynä sivaltaa mielialalääkitystä. Viime aikoina
mielialalääkkeitä on uskallettu kritisoida eri asiantuntijoiden
toimesta, joskin aihepiiri on vielä kovin tabu. Kun psykologi Aku
Kopakkala otti vuoden 2014 keväällä Ylen Mot-ohjelmassa kriittisesti
kantaa masennuslääkkeisiin, menetti hän pian tämän jälkeen
työpaikkansa Mehiläisellä. Siinä mielessä Sven-Olof tarttuukin
rohkeasti ja kriittisesti tärkeän aihepiirin käsittelyyn.
Kirjan alussa
Sven-Olof käy läpi mielialalääkkeiden historiaa ja taustoja. Tämä
auttaa lukijaa ymmärtämään, mistä nykyiset mielialalääkintään
liittyvät toimintatavat osaltaan juontavat. Kirja ottaa erityisen
kriittisen kannan mielialalääkkeiden tehokkuuteen ja mielekkyyteen.
Eri arvioiden mukaan placebolääkkeet ovat 75-82 %:sti yhtä tehokkaita
kuin mielialalääkkeet. Useissa tieteellisissä tutkimuksissa on
päädytty samankaltaisiin lukuihin. Myös monet lääketieteen
asiantuntijat ovat kritisoineet ja kyseenalaistaneet
mielialalääkkeiden tehokkuutta. Mielialalääkkeillä on useita
sivuoireita, joista usein puhutaan turhan vähän. Mielialalääkkeet
saattavat johtaa riippuvuuteen ja vähentää lääkkeiden käyttäjien
energisyyttä ja elämän iloa. Erityisen mielenkiintoisia kirjassa ovat
lääketeollisuuden entisten työntekijöiden paljastukset, joita
harvemmin näkee julkisuudessa.
Ihmisen tunteet
on tarkoitettu koettavaksi. Esimerkiksi vauva ei pelkää ilmaista
pettymystään, suruaan tai nälkäänsä, vaan ilmaisee ja kokee tunteet
avoimesti. Seuraavana hetkenä vauva saattaa olla jo iloinen. Jakobsson
toteaa osuvasti ”ihmisellä ei ole masennus vaan ihminen on masentunut
jostain syystä. Masennuksen taustalla on usein erilaisia
emotionaalisia ja psyykkisiä traumoja ja tukahdutettuja tunteita.
Masennuksen englanninkielinen nimi ”depress” (painettu piiloon) kertoo
osaltaan tunteiden tukahduttamisesta. Tukahdutettuja traumoja ja
tunteita lääkkeet harvoin ratkaisevat, päinvastoin mielialalääkkeet
usein pikemminkin tukahduttavat tunne-elämää entistä enemmän. Ihmisen
surua, ahdistusta, haluttomuutta tai esimerkiksi ikävää saatetaan
hoitaa fysiologiaan vaikuttavilla lääkkeillä. Häipyykö ikävä tai suru
lääkkeillä? Tuskin.”
Sven-Olof
kritisoi hyvin voimakkaasti lääketeollisuutta. Mielialalääkkeet ovat
lääketeollisuuden näkökulmasta hyvä business. Yhtenä
markkinointikikkana lääkeyhtiöt ovat maksaneet lääkäreille bonuksia
mielialalääkkeiden määräämisestä potilaille. Tällaisissa tapauksissa
diagnoosin tekeminen, sopivan hoitomuodon miettiminen sekä potilaan
kuuntelu vähintään kyseenalaistuvat. Toinen markkinointikeino ovat
olleet manipuloidut ”tieteelliset” tutkimukset, jotta
masennuslääkkeiden hyödyt näyttäisivät hyviltä. Suomessa yli 400 000
ihmistä saa kelakorvausta masennuslääkkeistä. Määrä on vuosi vuodelta
kasvanut. Jos lääkkeet auttaisivat kunnolla mielialasairauksien ja
masennuksen hoidossa, niin mielialasairauksista kärsivien määrä tuskin
olisi moninkertaistunut 2000-luvulla, kuten nyt on käynyt.
Jakobsson
uskaltaa raottaa verhoa eri valtioiden päättäjien ja lääkeyhtiöiden
välisistä korruptoituneista kytköksistä. Joissakin maissa
lääketeollisuus on maksanut lääkeainehallituksen jäsenille palkkioita.
Lääkkeiden markkinoillepääsystä ja poistamisesta päättävät henkilöt
eivät ole puuttuneet mielialalääkkeiden sivuoireisiin riittävän
napakasti, vaikka lukuisat ihmiset ovat tuoneet ilmi omia
kärsimyskokemuksiaan ja lääkkeiden tehokkuuden tieteellinen näyttö on
ollut vähintään kyseenalainen. Jakobsson herättelee lukijoita
hätkähdyttävillä tilastoilla. Esimerkiksi USAssa kuolee päivittäin
keskimäärin 290 ihmistä maan lääkeviraston hyväksymiin lääkkeisiin ja
nämä ovat vasta virallisia lukuja. Se on kuin täysi matkustajakone
putoaisi päivittäin tai että joka tunti tapahtuisi vakava koulusurma –
vuoden jokaisena päivänä. Lääkkeiden sivuoireet ja jopa
kuolemantapaukseen johtavat tapaukset eivät kuitenkaan saa riittävästi
huomiota mediassa, eikä niihin puututa riittävän jämäkästi virastojen
toimesta. Päinvastoin, jos joku uskaltaa julkisesti Suomessakin
kritisoida voimakkaasti lääkkeiden sivuvaikutuksia tai kyseenalaistaa
hoitosuosituksia, saa helposti voimakkaan kritiikkivyöryn niskaansa,
erityisesti jos henkilö sattuu olemaan lääke- tai terveystieteen
asiantuntija.
Historian
tutkimus paljastaa ajoittain, kuinka järjetöntä ihmisen toiminta
aikoinaan on ollut. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat entisaikojen
mielialasairauksien hoitomenetelmät kuten lobotomia. Huomattavaa
kuitenkin on, että lääkärit toimivat aikoinaan usein vilpittömin
mielin määrätessään potilaalle lobotomian. Tanskassa vielä 1980-luvun
alussa suoritettiin yksittäisiä lobotomia operaatioita. Nykyisin
lobotomian ehdotustakin pidettäisiin täysin järjettömänä. Kenties 30
vuoden päästä nykyisiä mielialalääkkeitä ja hoitosuosituksia pidetään
vähintään kyseenalaisina.
Jakobsson nostaa
esille ihmisen suoliston merkittävää roolia ihmisen hyvinvoinnin
näkökulmasta. Viime aikoina myös alan asiantuntijat ja tieteelliset
tutkimukset ovat verranneet ihmisen suolistoa aivoihin ja nimenneet
suoliston toisiksi aivoiksi. Nautittu ruoka sekä suoliston kunto
vaikuttavat yleisen hyvinvoinnin lisäksi ihmisen psyykkeeseen.
Esimerkiksi D-vitamiinin riittävä saanti, terveelliset rasvat sekä
esimerkiksi B12 vitamiinin riittävä saanti auttavat osaltaan myös
psyykkisten sairauksien hoidossa. Valitettavan harva lääkäri
kuitenkaan alkaa suosittelemaan lisäravinteita tai ruokavalion
muutosta mielialasairauksista kärsivälle potilaalle. Ruokavalion
lisäksi tulisi mielialapotilaiden hoidossa kiinnittää entistä enemmän
huomiota myös liikuntaan, jonka hyödyistä on myös tieteellistä
näyttöä.
Jakobsson ei
tyydy kirjassaan pelkästään kritiikin esittämiseen, vaan esittää myös
ratkaisuvaihtoehtoja mielialasairauksien hoitoon. Hän kertoo
esimerkiksi Torniossa toimivasta Keroputaan sairaalasta, jossa on
saatu erinomaisia tuloksia mielialasairauksien hoidossa. Keroputaalla
mielialahäiriöt nähdään erityisesti sosiaalisina ja
vuorovaikutusongelmina ja niitä myös hoidetaan tämän mukaisesti.
Potilaita pyritään kuuntelemaan aidosti ja heidän kanssaan ollaan
paljon kanssakäymisessä. Hoito ei myöskään ole pitkällä tähtäimellä
yhteiskunnan näkökulmasta kalliimpaa kuin pillereillä hoitaminen,
päinvastoin. Voisi luulla, että Keroputaan hyvät hoitotulokset
olisivat aikaansaaneet sen, että mallia olisi otettu
valtakunnallisesti laajemminkin käyttöön. Näin ei kuitenkaan ole
käynyt.
Harri Virolainen
KTT, TtM, LitM, TtM
KUSTANTAJAN ESITTELY:
Tässä jokin ei täsmää: Vaikka lääkkeitä syödään enemmän, eivät ihmiset
parane!
Jos historiamme
lahjakkaimpia neroja, kuten Einstein, Beethoven, Bell, Ford,
Churchill, da Vinci, Disney ja monet muut olisi testattu, olisivat he
kaikki saaneet diagnoosin ADHD ja lääkkeeksi amfetamiinia. Missä ovat
uudet nerot ja kansanjohtajat tänään? Onko lahjakkaimmat ja luovimmat
lapsemme huumattu?
YK:n Lapsen
oikeuksien komitea on huolissaan masennuksen ja itsemurhien korkeasta
tasosta suomalaisten nuorten keskuudessa. Samoin pitää komitea
kouluampumisia hälyttävänä merkkinä ja ihmettelee, miksi voimakkaiden
psykostimulanttien määräämistä lapsille ADHD diagnooseissa ei ole
Suomessa vähennetty? Nämä lääkkeet kun ovat voimakkaasti riippuvuutta
aiheuttavia ja niiden käyttö sekä väärinkäyttö saattavat olla uhka
tuleville sukupolville ja yhteiskunnalle. Se, että lapsille annetaan
lääkkeitä, kun he tarvitsevat muuta apua, on lasten pettämistä.
Biopsykiatria on
syvässä kriisissä. Se ei ole ainoastaan muuttanut akuutteja
mielenhäiriöitä kroonisiksi, vaan se on myös medikalisoinut
normaaliuden. Vuonna 1987, juuri ennen kuin masennuslääkkeet tulivat,
hyvin harva amerikkalainen lapsi oli invalidisoitunut mielialahäiriön
vuoksi. 20 vuotta myöhemmin heitä oli jo puoli miljoonaa – ja tänään
vieläkin enemmän! WHO:n tutkimus osoittaa, että maissa joissa
psyykelääkkeitä käytetään vain minimaalisesti, voivat lapset
huomattavasti paremmin.
Tämän päivän
biopsykiatria olettaa, että psyykkiset sairaudet johtuvat aivojen
välittäjäaineiden kemiallisesta tasapainottomuudesta, mikä täytyy
”tasapainottaa” amfetamiinin tapaisilla huumeilla. Se on kuitenkin
tuulesta temmattu teoria, jolla ei ole minkäänlaista tieteellistä
pohjaa. Tämän teorian ovat hylänneet sekä johtavat tiedemiehet, kuin
myös Amerikan psykiatrialiiton johtavat psykiatrit ”lääketeollisuuden
muotoilemana harhana”.
Salainen
asiakirja -sarja ja sen tekijä esittelyssä
