Ultran kirjaesittely

 

 

Megaliittikivien arvoitus

Jukka Nieminen

125 s.
Salakirjat, 2016

* Vuoden rajatietokirja yleisöäänestyksen voittaja!

 

 

Jukkis ei Ultran lukijoille paljon esittelyä kaipaa. Hän on kirjoittanut jos jonkinlaista hittikirjaa mm. Luomiskoodi (2009), Muinaissuomalaisten kadonnut kuningaskunta (2010), Suomen mysteerit (2012)…

Hänen uusimmassa kirjassaan perehdytään metsän megaliitteihin, tiettyihin eläin- tai ihmishahmoja muistuttaviin kiviin, jotka sijaitsevat korkealla maastossa tai muinaisten rantaviivojen kohdilla. Nieminen väittää vahvasti, että kyseiset kivet olisivat entisten valaanpyytäjien tai asukkaiden aikaansaannoksia, siis muinaiskulttuurin jäänteitä. Tätä kulttuuria sitten pohditaankin monelta eri kantilta. Kirjan teksti on näppärää ja helposti luettavaa.

Itsekin metsiä koluttaessa ei voi välttyä näkemästä erilaisia siirtolohkareita. Jokainen megaliitti on oma persoonansa. Yksi harrastuksistani kesäisin on ollut etsiä karttaan merkittyjä lohkareita. Esim. Isojärven kansallispuistossa niitä on jo pelkästään kymmeniä ellei jopa satoja. Joskus samalla alueella voi olla jopa 5-10 lohkareen rypäs.

Tietoja ja viittauksia erilaisiin kiinnostaviin yksityiskohtiin tulvii lukijan tajuntaan kirjaa lukiessa. Hän mainitsee esim. ruotsalaisen kanssaihmisen Bo Westlingin, joka on tutkinut Ruotsissa sijaitsevia megaliitteja. Nieminen heittää ilmaan tiukkoja väitteitä, joissa on pohdiskeltavaa ja pureskeltavaa. Hyvänä lisänä kirjassa on suuri valikoima erilaisia kivikuvia eripuolilta Suomea. Kivikuviin on yhdistetty myös Maankamara -ohjelman kuvitusta, joka osoittaa merenkorkeuden eri aikakausina. Karttapohjien mustavalkoisuus häiritsee hieman, sillä nyt kaikki viivat ja linjat menevät helposti sekaisin kun eri väripohjia ei näy. Kaikki informaatio on kuitenkin niistä löydettävissä. Loppujen lopuksi muinaiskulttuurin löytyminen jää odottamaan jatkoa, vaikka Jukkis asiastaan onkin kovin varmana.
 

Kimmo Kuningas

 

 

Aloitussivulle