![]() |
Ultran kirja-arviointi
100 teeyrttiä luonnosta ja puutarhasta
313 s.
Vallan mainio teos sille, joka kaipaa teekupposeensa uusia lähimakuja, jotka eivät ollenkaan häpeile Kaukoidän erikoisuuksien rinnalla. Ja makuelämysten lisäksi kotoisat kasvit omaavat monipuolisia parantavia, virkistäviä, hoitavia ja rauhoittavia ominaisuuksia. Yleisen keruu- ja käyttöopastuksen ja muutamien aiheellisten varovaisuusohjeiden jälkeen tämä tuhti opus esittelee käyttökelpoiset luonnonkasvit, mausteyrtit, puut ja pihan koristekasvit aakkosjärjestyksessä selkeästi ja peruskuvin varustettuna. Tarkempaa tieteellistä infoa on hiukkasen mukana ainesosaluettelossa, mutta maallikolle ehkä kiintoisampaa on Mukava tietää -otsikon alla olevat nimityksiin tai historiaan liittyvät jutut. Tärkeintä antia ovat tietenkin kunkin kasvin käyttötavat teenä ja teesekoituksissa sekä rohtokäyttö. Itse olen vuosikymmenten ajan kerännyt ja kuivannut omat
vakio-yrttisekoitukseni niin flunssaa vastaan kuin iltateeksi hyvää unta varten,
ja tietenkin vain maun vuoksi. Suosikkejani ovat mm. rantamintun Itä-Suomessa
kasvava makuvariantti, kamomilla omalta kasvimaalta sekä
vadelma-horsma-mesiangervo fermentoituna. (Suluissa sallittaneen muistuttaa myös
yrttiemme hienot aromit omien liköörien valmistuksessa.) Ja nyt tästä Sinikka
Piipon erinomaisesta kirjasta saan vinkkejä moneen uuteen teekokeiluun. Lähes
jokaisen kasvin kohdalla on tarjolla myös mukavalta vaikuttavia seosohjeita.
Teoksen lopussa on vielä hyvään tutkijatapaan sanastot, kirjallisuusluettelot ja
hakemistot. Hieno kirja juuri tähän kotoilun ja lähinautintojen aikaan! Heikki Juutilainen
KUSTANTAJAN ESITTELY:
Suomen
teeyrtit ovat erinomaisia terveyden lähteitä
helposti ulottuvillamme. Niillä voi
helpottaa esimerkiksi ihon, suoliston,
hengitysteiden ja vaihdevuosien vaivoja sekä
rauhoittaa tai virkistää mieltä. Kasveista käytetään useimmiten lehtiä mutta myös kukkia, juuria ja marjoja. Niiden vaikutukset terveyteen ovat erilaisia, samoin niiden maku ja käyttömahdollisuudet. Ne sopivat sekä yksinään käytettäviksi että yhdistelmävalmisteiksi, niin kuumiksi kuin kylmiksi teejuomiksi. Biologi ja kasvitieteilijä Sinikka Piippo on kirjoittanut suurelle yleisölle suunnattua tuotantoa, mm. Suomalaiset marjat, Mielen ruokaa, Elinvoimaa mausteista, Puhdasta ravintoa, Elinvoimaa puista, Villivihannekset, Suomen sammalet (yhdessä Timo Koposen kanssa) sekä Rakkauden rohdot. Pertti Salo on biologi ja tietokirjailija, jonka aikaisempaa tuotantoa ovat mm. Koko perheen sienikirja, Pihan perinnekasvit ja Metsiemme ruokasienet.
|
|